Gazan kriisi pitkittyy - voiko kahden valtion malli olla koskaan mahdollinen lähi-idässä?

8 min 9.11.2023 YLE Uutisluokka

Israelin ja Hamasin välinen sodankäynti on kestänyt jo kuukauden. Siviiluhrien määrä kasvaa, mutta kansainvälinen painostus tulitauolle ei ole tuonut tulosta.

Israelin joukot ovat edenneet Gazaan ja katkaisseet alueen kahteen osaan. Myös Gazan saarto ja pommitukset alueella jatkuvat.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan maa ei suostu mihinkään väliaikaiseen tulitaukoon Hamasin kanssa ennen kuin terroristijärjestö vapauttaa yli 240 ottamaansa panttivankia.

Siviilien akuutin hädän lisäksi myös keskustelu Israelin ja palestiinalaisten kahden valtion mallista on jälleen käynnistynyt. Kahden valtion malli on kansainvälisen yhteisön tukema visio, jonka mukaan Länsirannalle ja Gazan kaistalle perustettaisiin itsenäinen Palestiinan valtio.

Ylen aamun Milla Madetoja kertoo mitä kahden valtion mallilla tarkoitetaan. Studiossa keskustelua aiheesta jatkavat Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta ja CMI:n asiantuntija Laura Hendry.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet