Helsingin suurpommituksista 80 vuotta – suurin osa ammuksista osui harhaan

2 min 7.2.2024 YLE Uutisluokka

Neuvostoliitto käynnisti valtavan ilmaoperaation Suomen pääkaupunkia vastaan 80 vuotta sitten. Helsinki pelastui kuin ihmeen kaupalla Saksan kaupunkien kaltaiselta täystuholta.

Kaupunkiin tehtiin kolmena yönä yhteensä 2000 pommituslentoa. Määrä on samaa luokkaa kuin Saksan kaupunkien tuhoisissa pommituksissa.

Yhtä valtavaa hävitystä ensimmäinen suurpommitus ei kuitenkaan aiheuttanut. Ylivoimainen enemmistö pommeista tippui kaupungin ulkopuolelle tai mereen. Kaksi seuraavaa pommitusta eivät onnistuneet senkään vertaa, sillä yllätysmomentti oli käytetty ja ilmatorjunta paremmassa valmiudessa.

– Jos kaikki pommit olisivat osuneet kohteisiinsa, Helsingin keskusta olisi tuhoutunut täysin. Tuhansia olisi todennäköisesti saanut surmansa. Nyt vain 4-5 prosenttia pommeista osui maaliin, helsinkiläinen historiantutkija Ville Jalovaara sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet