Henkinen valmennus muutti Matti Mattssonin uintiuran

8 min 16.8.2021 YLE Uutisluokka

Uimari Matti Mattsson voitti Tokion olympialaisissa pronssia 200 metrin rintauinnissa. Mattsson kertoo videolla, millaista hyötyä hän on saanut kilpailemiseen henkisestä treenistä.

Mattssonin ura lähti räjähdysmäiseen nousuun vuonna 2013, kun hän voitti MM-pronssia. Sen jälkeen porilainen on kuitenkin joutunut kokemaan paljon pettymyksiä arvokisoissa. Mattssonin urheilu-uraa ovat häirinneet kovat henkiset paineet ja autoimmuunisairaudet.

Uusi ruokavalio, valmentajan vaihto sekä määrätietoinen työ ovat kuitenkin alkaneet tuottaa tulosta. Mattsson kertoo, että henkisen valmentajan avulla hän osaa suhtautua entistä paremmin kilpailemiseen, menestyspaineisiin ja myös omaan itseensä.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet