Hiekka muuttuu pelihahmoiksi koululaisten käsissä Lappeenrannassa

26.5.2021 / YLE UUTISLUOKKA

Lappeenrannan satamaan rakentuvaa linnaa tekee kymmenkunta ammattilaista veistäjää, mutta mukaan on saatu myös kaksi koululuokkaa.


Lappeenrannan satamaan on rakennettu suuri hiekkalinna vuodesta 2004 lähtien, ja siitä on tullut yleisönähtävyys. Tänä vuonna hiekkalinnan teemana ovat pelit ja leikit, ja veistäjiksi on otettu aiempaa enemmän paikallisia koululaisia.

Taipalsaaren kirkonkylän koulun 5A-luokan oppilaat ovat suunnitelleet hiekkaveistoksiaan jo yli puolen vuoden ajan. Projektin aikana on saanut esimerkiksi mitata ja piirtää sekä kirjoittaa veistokseen liittyviä tekstejä.

Luokanopettaja Jirka Korhonen kertoo, että samalla on harjoiteltu matematiikkaa, äidinkieltä, englantia ja ryhmätyötaitoja.


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä