Huoltajien tekemät rikosilmoitukset yleistyneet – äiti kyllästyi koulun toimintaan

2 min 5.2.2024 YLE Uutisluokka

Huoltajat tekevät aiempaa enemmän rikosilmoituksia koulussa sattuneista asioista. Poliisi ei tilastoi erikseen huoltajien tekemiä rikosilmoituksia, mutta ilmiö on näkyvissä.

Itä-Suomen poliisin rikoskomisarion Tuomo Lepolan mukaan myös huoltajien tekemät rikosilmoitukset ovat yleistyneet.

– Ollaan ehkä jollain tavoin pettyneitä koulun keinoihin ja tehdään rikosilmoitus, vaikka asiaa olisi jo selvitetty koulussa, Lepola pohtii.

Yhä useammat huoltajat ovat tehneet rikosilmoituksia koulussa sattuneista asioista. Ylen haastatteleman ”Maijan” lapsi joutui väkivallanteon kohteeksi koulussa. Hän päätti tehdä asiasta rikosilmoituksen. Hän kertoo kuitenkin miettineensä eri vaihtoehtoja ennen kuin kääntyi poliisin puoleen.

– Tuleeko siitä omalle lapselle jotain, kun se on kuitenkin pitkä ja aika raskas prosessi? Vai annetaanko tämänkin taas mennä sinne KiVa-kouluun ja lakaistaan se maton alle, hän avaa pohdintaansa.

KiVa-koulu on lyhenne kiusaamisen vastaisesta toimenpideohjelmasta, joka on käytössä sadoissa kouluissa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet