Hylkeistä ja merimetsoista miljoonavahingot kalastajille

2 min 16.5.2019 YLE Uutisluokka

Hylje- ja merimetsokannat ovat kasvaneet Itämerellä dramaattisesti 2000-luvulla, ja vahingot käyvät yhä pahemmiksi.

Hylkeet ja merimetsot aiheuttavat jopa kahdeksan miljoonan euron vuotuiset vahingot ammattikalastajille tuoreen selvityksen mukaan. Aiemmin vahingoksi on arvioitu noin 300 000-400 000 euroa vuosittain.

– Kalastajat ovat puhuneet tästä jo parikymmentä vuotta, mutta meitä ei ole kuultu. Halusimme haastatella kalastajia eri puolella Itämerta, jotta viestimme olisi vahvempi, sanoo kalatalousaktivaattori Maria Saarinen Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmästä.

Saaristomereltä haastateltiin 19 kalastajaa, ja kaikkien mukaan hylkeet häiritsevät kaloja. 90 prosenttia vastaajista arvioi häiriötä aiheutuvan hylkeiden ohella merimetsoista.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet