Israel on tehostanut valvontakoneistoaan Hebronissa – kamerat eivät kunnioita yksityisyyttä

2 min 5.5.2023 YLE Uutisluokka

Teknologisesta osaamisesta tunnettu asemahti Israel on asentanut Hebronin kaupunkiin ympärivuorokautisen valvontakoneiston. Kamerat tunnistavat palestiinalaiset jo ennen sotilaita.

Palestiinalaisen ihmisoikeusaktivisti Issa Amron, 42, kotitaloa ympäröi Israelin sotilastukikohta sekä israelilaisten siirtokunta-alue. Kotoa poistuminen on lähes mahdotonta ilman, että partioivat sotilaat tai armeijan asettamat valvontakamerat seuraavat Amron liikkeitä minä vuorokauden aikana tahansa.

Amro kävelee vain pari askelta takapihansa portin ulkopuolelle, joukko sotilaita lähestyy häntä lähes välittömästi. Taloa vahtiva valvontakamera hälytti sotilaat paikalle.

Hebronista on tullut huipputeknologian ”älykaupunki”, jossa ihmisiä valvotaan teknisesti kehittyneimpien valvontakameroiden verkoston avulla. Kamerat on liitetty kattavaan Israelin asevoimien luomaan tietokantaan, joka sisältää palestiinalaisten kasvokuvia ja henkilötietoja. Järjestelmän avulla Israelin armeija voi seurata palestiinalaisten liikkeitä reaaliajassa etäyhteyden päästä.

Miehitystä vastustava järjestö pääsi uuden valvontateknologian jäljille todistajalausuntojen perusteella. Järjestö on entisten israelilaisten sotilaiden perustama organisaatio, ja valvontateknologiaa se selvitti kuulemalla Hebronissa palvelevia israelilaissotilaita.

– Kaikki nämä teknologiat tekevät miehityksestä kestävämpää. Mitä vähemmän sotilaita, sitä vähemmän ongelmia, sanoo Breaking the Silence -järjestön Nadav Weiman sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet