Jalkapallon EM-kisat siirtyvät vuodella - jääkiekon MM-kisat peruttu

4 min 19.3.2020 YLE Uutisluokka

Koronaviruspandemia on vaikuttanut koko urheilumaailmaan dramaattisesti. Korona on sulkenut käytännössä kaikki merkittävät palloilusarjat ympäri maailmaa. 

Euroopan jalkapalloliitto Uefa on päättänyt  hätäkokouksessaan, että jalkapallon miesten EM-kisoja ei pelata ensi kesänä. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue selvitti viime marraskuussa tiensä EM-kisoihin. Arvokisapaikka on Suomen miehille historian ensimmäinen.

IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummolan mukaan Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ei ole vielä virallisesti perunut jääkiekon MM-kisoja, mutta käytännössä kisojen peruminen on varmaa. Virallista päätöstä ei ole tehty, koska neuvottelut Sveitsin viranomaisten ja vakuutusyhtiöiden kanssa ovat yhä kesken. MM-kisat piti järjestää Sveitsin Zurichissa ja Lausannessa 8.–24. toukokuuta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet