Dubbaajiksi palkataan yhä useammin nimekkäitä tekijöitä. Ääninäyttelijöitä arvostetaankin Suomessa enemmän kuin ennen, mutta idoleiksi heillä on vielä matkaa. 

Jos on katsonut viime aikoina suomeksi dubattuja lasten animaatioita, on tuskin välttynyt Katja Sirkiän ääneltä. Hän on esimerkiksi My Little Pony -animaation Rainbow Dash -ponin, Pikku Kakkosen Martta-koiran sekä huippusuositun Frozen-elokuvan Elsa-prinsessan ääni. Tuhannet pikkutytöt ympäri Suomea laulavat hänen mukanaan Frozenin Let it Go-hittisävelmää suomenkielisillä sanoilla: Taakse jää / taakse jää / myös kiltti tyttö tää... Silti suurin osa Frozen-faneista ei tunnistaisi Sirkiää.

Ääninäyttelijöiden arvostus on kuitenkin Suomessa kasvanut. Tätä mieltä on ainakin Pekka Lehtosaari, joka on sekä ohjannut animaatioelokuvien suomenkielisiä versioita että tehnyt äänirooleja 1980-luvulta saakka.




– Japanissa animaatioelokuvien ääninäyttelijät ovat tähtiä, joita fanitetaan. Siitä kulttuurista on langennut pikkuisen varjoa tänne Suomeenkin. Nuorten ihmisten kanssa jutellessa olen huomannut, että heillä on tietyt ääninäyttelijät, joista he tykkäävät ja joita he seuraavat.




Koska ääntä on muutettava roolista riippuen, ei siitä oikein ole ääninäyttelijän tavaramerkiksi. Nyt dubattavassa Lassie-animaatiossa Sirkiä esimerkiksi on välillä vanha mummo, välillä nuori tyttö. Animaation katsoja ei luultavasti edes huomaa, että äänet tekee sama ihminen.




Toisaalta kyky monipuoliseen äänenkäyttöön on alalla suuri etu.




– Kun tekee tarpeeksi erilaisia ääniä, niistä kertyy muistiin äänipankki. Iän myötä ääninäyttelijän hahmokavalkadi usein laajenee, mikä on kivaa. Ei tarvitse jumahtaa pissis-rooleihin.




Vaikeinta hommassa on Sirkiän mukaan puheen rytmitys. Suomen kielen sanat ovat englantiin verrattuna pitkiä ja välillä repliikkejä pitää lyhentää. Rytmitaju onkin ääninäyttelijän tärkein taito. Sirkiällä on ollut paljon hyötyä taustastaan musiikkiteatterin ja laulun parissa.




Naisdubbaajilla on miehiin nähden yksi selkeä etu: he saavat tehdä nais- ja tyttöroolien lisäksi myös pikkupoikien rooleja. Isoissa produktioissa lapsirooleihin pyritään kyllä palkkaamaan oikeita lapsia, mutta pienemmän budjetin dubbauksissa käytetään mieluummin aikuisia. Kyse on puhtaasti rahasta: aikuinen ammattilainen dubbaa keskimäärin sata repliikkiä tunnissa, lapsi noin kaksikymmentä.




Suomessa dubbaaja ei rikastu

Suomalainen ääninäyttelijä voi vain haaveilla säännöllisestä kuukausipalkasta. Suurin osa alan ammattilaisista Suomessa on freelancereita, joilla on useita eri työnantajia. Rikastumaan pätkä- ja silpputöillä ei pääse.

Ääninäyttelijän työssä pätevät samat lainalaisuudet kuin teatteri- ja elokuvanäyttelijöiden maailmassa: rooleista on kilpailtava tuttujen kollegoiden kanssa. Painetta lisää se, että joihinkin produktioihin palkataan markkinointisyistä ääniksi julkisuuden henkilöitä, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta alalta. Esimerkiksi Pixarin Autot -animaatiossa yhden äänirooleista teki formulakuski Mika Häkkinen.

Lisäksi Disneyn kaltaisilla suurilla yhtiöillä on aina viime kädessä valta valita elokuviinsa haluamansa dubbaaja.




– Voit tehdä jonkun roolin vaikka kuinka hyvin, mutta jos Disney ei halua sinua siihen, se on sitten niin, Katja Sirkiä sanoo.