Amerikkalainen muusikko ja Oscar-palkittu näyttelijä Jared Leto luotsaa 30 Seconds To Mars -yhtyettä, joka tutkii uusimmalla levyllään Yhdysvaltoja muun muassa poliittisesta näkökulmasta ja toivoo asioihin muutosta. Yhtye esiintyi tällä viikolla Helsingissä.
Maahanmuuttajia,
aseita, protesteja, Kardashianin julkkisperhe ja presidentti Donald Trump.
Thirty Seconds To Marsin Walk on Water -kappaleen musiikkivideolla vilisee
asioita, jotka kuvastavat tämän päivän amerikkalaista yhteiskuntaa.
Yhtye
kuvasi kotimaansa elämää Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivänä viime vuoden
heinäkuussa jokaisessa osavaltiossa. Videoita pyydettiin myös ihmisiltä
itseltään ja niitä tuli tuhansittain.
Jared
Leto toivoo, että synkkyydestä huolimatta ihmiset näkisivät tämän ajan
mahdollisena muutokselle.
–
Elämme hyvin mielenkiintoisia, myrskyisiä ja epävarmoja aikoja, joihin liittyy
paljon konflikteja. Tämä on myös muutoksen ja mahdollisuuksien aikaa. Nyt on
aika taistella asioiden puolesta, joihin uskoo.