Jopa miljoona suomalaista kärsii siitepölyallergiasta

7 min 7.4.2022 YLE Uutisluokka

Mitä kehossa tapahtuu, kun allergia iskee? Mistä erilaiset allergiat johtuvat? Tällä videolla helsinkiläispoika kertoo, miten hänen elämäänsä vaikuttaa, kun esimerkiksi vehnän syöminen aiheuttaa hengenvaarallisen reaktion.

Kun kevät koittaa, yhä useampi suomalainen alkaa niiskuttaa. Siitepölyallergia on maailmassa erittäin yleinen vaiva, jonka Suomessakin arvioidaan olevan miljoonalla ihmisellä. Se ei ole helpottamassa, vaan oirehtivien määrä on lisääntynyt.

Samaan aikaan allergiakausi on pidentynyt ja siitepölyn määrä ilmassa kauden aikana on kasvanut. Monet allergisoivat kasvit saavat puhtia ilmaston lämpenemisestä ja ilman lisääntyneestä hiilidioksidista. Muutos näkyy jo, ja mallinnuksien mukaan suuntaus jatkuu.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet