Ivalossa pitkä pimeys alkoi 2. joulukuuta, kun aurinko painui kello horisontin alapuolelle. Kaamoksen kesto on siellä 38 päivää, eli aurinko näyttäytyy Ivalossa uudelleen 8. tammikuuta.
Kaamos on kestänyt Ivalossa jo viikon. Ivalolainen Outi Portti pitää aikaa erityisenä, eikä koskaan kyllästy siihen. Se on hänelle tärkeä ajanjakso vuodesta.
– Minulle kaamos on kaunista ja rauhallista aikaa. Silloin on hyvä ottaa vähän tavallista rauhallisemmin.
Kaamoksen aikaan aurinko ei nouse taivaanrannan yläpuolelle. Ennen sinistä hetkeä värit leikkivät taivaanrannassa.
Kaikki eivät nauti kaamoksesta. Utsjokelainen lääkäri Heidi Eriksen näkee vuodenaikojen vaikutuksen terveyteen.
- Pelkästään valon määrä vaikuttaa suuresti mieleen.
Kaamoksen aikaan runsas sininen valo vaikuttaa nukkumiseen. Sama koskee energiatasoja keväällä. Keväisin valon määrä lisääntyy Saamenmaalla valtavaa vauhtia.