Kalle Rovanperästä kaikkien aikojen nuorin rallin maailmanmestarikuljettaja

1 min 5.10.2022 YLE Uutisluokka

Toyota-kuski Kalle Rovanperän mestaruus varmistui sunnuntaina Uudessa-Seelannissa. Rovanperä oli Uudessa-Seelannissa ykkönen ja MM-sarjassa toisena oleva Hyundain Ott Tänak kolmas.

Tänak ei voi enää saada kahdessa osakilpailussa Rovanperän piste-eroa kiinni. Eroa on nyt 64 pistettä.

– On iso helpotus, että hienon kauden jälkeen olemme viimeinkin tässä. Isot kiitokset koko meidän tiimille, he rakensivat tämän raketin, Rovanperä hehkutti heti kisan jälkeen.

Rovanperästä tuli kaikkien aikojen nuorin rallin maailmanmestari. Rovanperä on kauden päätyttyä 22 vuoden ja 43 päivän ikäinen. Rovanperä vie nuorimman maailmanmestarin tittelin edesmenneeltä Colin McRaelta. Hän saavutti maailmanmestaruutensa päälle 27-vuotiaana. Edellinen suomalainen rallin maailmanmestari oli Marcus Grönholm 20 vuoden takaa, vuodelta 2002.

Kalle Rovanperä asuu nykyisin Monacossa, mutta hän on varttunut Jyväskylässä. Kaupungin suunnitelmissa on juhlistaa Kalle Rovanperän maailmamestaruutta kansanjuhlalla, kertoo kaupunginjohtaja Timo Koivisto

Jyväskylän kaupunki voi sääntöjensä puitteissa myöntää hänelle maailmanmestaruudesta annettavan 4000 euron palkinnon. Palkitsemista koskevassa päätöksessä todetaan, että kaupunki voi muistaa hyvistä urheilusuorituksista myös vahvasti jyväskyläläistaustaisia urheilijoita.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet