Kasvavat jonot ja uusi vuokraustapa järisyttävät vuokramarkkinoita

2 min 14.10.2015 YLE Uutisluokka

Vantaa haluaa valtion ja kovan rahan asuntosijoittajat yhteistalkoisiin helpottamaan pulaa kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Turvapaikanhakijat siirtyvät pian vastaanottokeskuksista suurten kaupunkien jo entuudestaan pitkiin asuntojonoihin. Yksityisillä vuokramarkkinoilla otetaan puolestaan nyt mallia loma-asuntomarkkinoista. Uusimmassa vuokraustavassa vuokranantaja ei pääse enää itse valitsemaan vuokralaistaan, vaan vuokralainen valitsee itselleen sopivan asunnon.


Etenkin pääkaupunkiseutua vaivaa asuntopula. Myös vuokrat nousevat pääkaupunkiseudulla muita alueita nopeammin, mikä vaikeuttaa monen hakijan osalta asunnon etsimistä. Toisaalta tilanne ei ole kokonaan uusi: jo esimerkiksi 1970-luvun alussa Helsingin asukkaat vaativat virkamiehiltä ratkaisuja asuntopulaan (ks. linkki). Pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista vaivaa muitakin kaupunkeja. Helsingin lisäksi esimerkiksi Tampereella on syksyisin järjestetty hätämajoitusta kaupunkiin muuttaville opiskelijoille, jotka eivät ole vielä löytäneet itselleen asuntoa. Sodankylässä taas syntyi muutama vuosi sitten pula vuokra-asunnoista, kun kaivosyhtiöt toivat kaupunkiin lisää väkeä.

Yksin asuminen on yhä yleisempää. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna reilut 2,6 miljoonaa asuntokuntaa, joista yli miljoonassa asui vain yksi ihminen. Helsingissä yksin asuu yli 150 000 ihmistä eli lähes puolet kotitalouksista. Yksin asumisen yleistyminen tarkoittaa, että vuokramarkkinoilla on erityisen kova pula kohtuuhintaisista yksiöistä.

Vuokra-asunto voi olla julkinen tai yksityisiltä markkinoilta. Vuokra-asunto voi olla esimerkiksi kaupungin tai kunnan omistama. Helsingin kaupunki omistaa noin 56 500 vuokra-asuntoa, joita tulee vuosittain tarjolle muutama tuhat. Julkisten vuokra-asuntojen vuokra on yleensä edullisempi kuin vapailla markkinoilla. Jonot ovat kuitenkin pitkiä. Helsingin kaupungin asuntojonossa on jatkuvasti noin 25 000 hakemusta, joista suurimmassa osassa hakija on erittäin kiireellisessä asunnon tarpeessa. Asuntoja tarjotaan hakijoille tarveharkinnan perusteella ja hakemuksessa kerrottujen tietojen pohjalta. Vuosittain noin viisi prosenttia hakijoista saa asuntotarjouksen. Myös yksityisten markkinoiden asuntonäytöissä on ruuhkaa. Erikseen on olemassa HOASin ja TOASin tapaisia tahoja, jotka vuokraavat opiskelijoille opiskelija-asuntoja. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet