Kasvikset ottavat lisää tilaa suomalaisten lautasilla

2 min 11.1.2017 YLE Uutisluokka

Ruokakulttuurin suurin suuntaus on jo jonkin aikaa ollut tiedostava kuluttaminen eli valintojen tekeminen omatunto edellä. Myös kasvisten käytön suosio jatkuu.

Keskon johtajan Ari Akselin mukaan Vuoden 2017 suurimmat ruokailmiöt jatkavat viime vuoden tapaan tiedostavalla vähälihaisella linjalla, sillä kasvisten ja kasviperäisten valmisteiden myynnin odotetaan kasvavan entisestään.

Tiedostavan kuluttamisen alle kuuluu muun muassa ruokahävikin vähentäminen, lähiruuan suosiminen ja ostokäyttäytymistä ohjaavat eettiset valinnat.

Keskon teettämän vuoden 2017 ruokatrendejä ja -ilmiöitä käsittelevän tutkimuksen mukaan suomalaisten ostoskoreihin tulee päätymään tänä vuonna entistä enemmän marjoja ja siemeniä sekä pähkinöitä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet