Kierrätetyillä suksilla luistaa hyvin – käytettyjen talviurheiluvälineiden kauppa on kasvussa

2 min 13.2.2024 YLE Uutisluokka

Luminen talvi on suksikauppiaan unelma ja heikentynyt taloustilanne suosii urheiluvälinedivareita. Osa hiihtäjistä on tarkkoja siitä, että joka kelille löytyy sopiva suksipari.

Käytettyjen talviurheiluvälineiden kauppa on käynyt tänä talvena hyvin. Kauppiaiden mielestä pitkään kestäneet pakkaset ja toisaalta se, että ihmisillä on aiempaa vähemmän rahaa käytössään, näkyy tavaran runsaana liikkumisena.

Tuusulassa Sport-Divarin omistaja Jukka Ryynänen on tyytyväinen kuluvaan talveen. ”Puoliryysis” alkaa hänen mukaansa silloin, kun pakkasta on jatkunut viikon, kaksi ja lumi on maassa. Tavaraa tulee ja menee ja valmistaudutaan myös kouluhiihtoihin ja luisteluihin.

– Hiihtolomien lähestyessä vaihdetaan lasten suksia ja monoja sekä lasketteluvälineitä isompiin kokoihin.

Ryynäsen mukaan halu kierrättää on kasvanut vuosi vuodelta. Kun kotien varastotila on vähissä, asiakkaat haluavat päästä eroon liian pieneksi käyneistä välineistä ja täyttää varastonsa sopivan kokoisella tavaralla.

Joni Soininen oli lähdössä poikiensa kanssa Sipoon Talmaan kokeilemaan ensi kertaa, miltä laskeminen tuntuisi.

– Näitä saa kuitenkin vaihtaa varmaan taas ensi talvena. Turhaa ostaa uusia suksia, kun käytettynä saa niin paljon halvemmalla. Ja sitten saa melkein omat rahansa pois, kun myy käytetyt taas eteenpäin, Soininen totesi.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet