Kiina hyvästeli yhden lapsen politiikan

2 min 2.11.2015 YLE Uutisluokka

Kiina on päättänyt luopua kokonaan yhden lapsen politiikasta. Maa siirtyy kahden lapsen politiikkaan. Ehdotonta sääntöä on höllennetty jo aiemmin, mutta nyt myös kaupunkilaisilta poistetaan kaikki rajoitukset toisen lapsen hankkimiselle. Päätöksen taustalla on huoli väestön ikääntymisestä.


Kiinaa hallitsee kommunistinen puolue, joka otti yhden lapsen politiikan käyttöön vuonna 1980. Silloin periaatteella haluttiin hillitä väestönkasvua. Nyt päätös politiikasta luopumisesta tehtiin osana kommunistisen puolueen monipäiväistä kokousta, jossa käsiteltiin maan seuraavaa viisivuotissuunnitelmaa.

Kahden lapsen salliminen perheille on osa Kiinan talouden elvyttämissuunnitelmaa. Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio sanoo Ylelle, että Kiinaa vaivaa kehittyvänä valtiona sama pulma kuin monia muita kehittyneitä maita. Ongelma on työikäisen ja vanhenevan väestön vääristyvä suhde. Myös esimerkiksi Suomessa on käynnissä kehitys, jossa ihmiset elävät yhä iäkkäämmiksi ja tarvitsevat hoitoa nuoremmilta ikäluokilta, jotka ovat pienempiä. Tutkijan mukaan Kiinan johto haluaa nyt puuttua väestön vääristyneeseen rakenteeseen, koska siitä on tulossa taloudellinen rasite. Kiinan väkiluvun ennustetaan vähenevän 1,37 miljardista 1,3 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Myös kansan sukupuolijakauma on vääristynyt. Vuoden 2013 tietojen mukaan Kiinassa syntyy 115 poikaa sataa tyttöä kohden, koska yhden lapsen politiikka on saanut perheet suosimaan poikia.

Kiinaa kritisoidaan usein ihmisoikeusrikkomuksista, ja yhden lapsen politiikan poistaminen poistaa myös yhden kritiikin aiheista. Uusi tilanne ei kuitenkaan välttämättä johda vauvakuumeeseen. Monet perheet kokevat, ettei heillä ole uran tai rahan suhteen mahdollista hankkia kahta lasta varsinkaan pieneen kaupunkikotiin.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet