Kiina suitsii hiilen polttoa – moni kärsii nyt kylmyydestä

2 min 26.1.2018 YLE Uutisluokka

Pekingissä on ollut tänä talvena viime vuotta vähemmän ilmansaasteita. Syynä ovat suotuiset sääolosuhteet, mutta myös maan johdon toimet, kuten esimerkiksi lähimaakuntien asukkaille annettu hiilenpolttokielto. 


Pekingiä ympäröiviin maakuntiin asetettiin tänä talvena hiilenpolttokielto, jotta kaupunkia piinaavat ilmansaasteet saataisiin kuriin. Hiilenpoltto teollisuudessa ja kodeissa on Kiinassa pahin ilmansaasteiden lähde.

Korvaavaksi polttoaineeksi osoitettiin maakaasu, joka on hiiltä puhtaampaa. Kaasua ei ole ollut tarjolla tarpeeksi, ja sen hintakin on korkea. Tästä syystä monessa kodissa on kärsitty kylmyydestä.

Kiinan ympäristöministeriön mukaan uusien määräysten seurauksena vaarallisten hengitysilman pienhiukkasten määrä alueella väheni viime vuodesta 40 prosenttia.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet