Kohentuneeseen Itämereen istutetaan nyt lisää meriajokkaita – lajin säilyminen on elintärkeää

2 min 1.11.2023 YLE Uutisluokka

Rehevöityminen on verottanut Itämeren avainlajeihin kuuluvaa meriajokasta. Meren tila on kohentunut ja meriruohoniittyjä yritetään nyt palauttaa hiekkapohjille.

Elämää kuhisevat meriajokasniityt ovat Itämeren aarniometsiä, jotka voivat olla jopa tuhat vuotta vanhoja. Itämeren ainoa meriruoho, eli meriajokas on vähentynyt huomattavasti ja listattu Suomessa silmälläpidettäväksi lajiksi. 

Itämeressä viime vuosina ravinteet ovat rehevöittäneet merta, rihmalevät vallanneet ajokasniityt ja vesi samentunut. Meriajokkaita voi kuitenkin auttaa esimerkiksi istuttamalla niitä uusille kasvupaikoille. Yle vieraili eräässä kohteessa, mihin uusia istukkaita upotetaan.

Meriajokkaan säilyminen on tärkeää, sillä kasvi on yksi Itämeren avainlajeista. John Nurmisen säätiön erityisasiantuntija Miina Mäki kertoo, että meriajokas ylläpitää kymmenien muiden lajien elämää.

– Meriajokas luo kokonaisen elinympäristön, jossa viihtyvät selkärangattomat otukset, kalat ja vesilinnutkin voivat sukeltaa sieltä ruokaa. Niityt ovat pienoisekosysteemi.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet