Kolmasosa veteraaneista antaisi homopareille heteroparien oikeudet

2 min 7.12.2015 YLE Uutisluokka

Veteraani-ikäiset ovat yllättävän homomyönteisiä. Kolmasosa Ylen kyselyyn vastanneista veteraaneista ja lotista salli homoille kaikki heteroparien oikeudet. Veteraanien nuoruudessa homoseksuaalisuus määriteltiin sekä rikokseksi että sairaudeksi.

Homoseksuaalisuus oli määritelty Suomessa rikokseksi vuoteen 1971 asti ja sairaudeksi vuoteen 1981 asti. Eniten tuomioita homoseksuaalisuudesta langetettiin 1950-luvulla. Nyt tehdyssä kyselyssä 33 prosenttia veteraaneista ja lotista kannatti homopareille heteroparien oikeuksia. Suurin osa eli 55 prosenttia oli kielteisellä kannalla, mutta tutkija pitää myönteisesti suhtautuvien osuutta yllättävänkin suurena. Tilastoissa suhtautuminen homoseksuaalisuuteen liittyy tiiviisti ikään. Mitä vanhempi vastaaja on, sitä kielteisempi on hänen kantansa. Viime vuonna Taloustutkimuksen kyselyssä 73 prosenttia alle 25-vuotiaista kannatti tasa-arvoista avioliittoa ja 72 prosenttia salli adoptio-oikeuden samaa sukupuolta oleville pareille.

Uutisvideossa esiintyvä Aune Rahola on esimerkki 92-vuotiaasta, joka on kuullut vasta viime vuosikymmenien aikana, että homoseksuaaleja on olemassa. Aiheesta ei ole ennen juuri puhuttu. Nykyään esimerkiksi Ruotsissa on oma palvelutalo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille. Suomessakin on keskusteltu siitä, onko esimerkiksi vanhainkodeissa mahdollista olla avoimesti homoseksuaali.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet