Ugandassa kaikki koulut suljettiin koronapandemian vuoksi päivän varoitusajalla ja 15 miljoonaa lasta lähetettiin kotiinsa. Koronaviruksen takia Ugandassa koettiin maailman pisin koulusulku.
Koulut olivat kiinni 22 kuukautta eli melkein kaksi vuotta. Kun koulut viimein aukesivat, 5 miljoonaa lasta ei koskaan palannut opintoihin ja 55 000 opettajaa oli vaihtanut alaa ja etsinyt muita töitä.
Tilanne on siis edelleen vaikea. Ne lapset jotka käyvät koulua kokevat myös usein koulutiellään haasteita, ja esimerkiksi kävelevät jalan hyvin pitkät koulumatkat.
Koulunkäyntinsä aloittivat tammikuussa 7-vuotias Stella ja 5-vuotias Samson. He haaveilevat opiskelevansa itsensä lääkäriksi ja opettajaksi.