Koululaisten demokratiataitoja halutaan vahvistaa – päätöksentekoa harjoiteltiin työpajoissa

2 min 27.9.2022 YLE Uutisluokka

Kemin koulut osallistuvat tänä lukuvuonna opetushallituksen demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus pilottihankkeeseen. Se on osa pääministeri Sanna Marinin demokratiaohjelmaa 2025.

Opetushallituksen pilottihankkeen tarkoitus on opettaa lapsille ja nuorille demokratiataitoja ja -tapoja vaikuttaa omaan lähiympäristöön sekä kehittää oppilaskuntatyötä. Kemissä järjestettiin ensimmäinen työpaja koulujen oppilaskuntien jäsenille.

Auli Laitila oli kehittäjäopettajana vetämässä Kemin tilaisuutta. Seitsemässä eri pisteessä harjoiteltiin muun muassa kokoustaitoja, puhuttiin vaikuttamisen polusta, keskusteltiin, mistä oppilaskunta voi päättää ja minkälaisia edustajan tehtävät ovat oppilaskunnassa sekä mitä kuuluu ihmisoikeuksiin.

– Koemme erittäin tärkeäksi, että lapsille ja nuorille opetetaan demokratia taitoja, osallisuutta ja vaikuttamisen keinoja tämmöisessä maailmantilanteessa etenkin. Tämä on opetussuunnitelman perustana myöskin ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa erittäin tärkeässä roolissa läpi kaikkien oppiaineiden.

Kivikon koulun kakkosluokkalainen Hannes Poikela on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja hän ehti osallistua päivän aikana muutamiin työpajoihin. Yhdessä työpajassa keskusteltiin siitä, mitä asioita haluttaisiin kouluun ja mitä sieltä omasta mielestä puuttuu. Poikelalla on selvät sävelet, miten asioita pitäisi nykymaailmassa hoitaa.

– Minusta olisi hauskaa, jos kaikki päätettäisiin aina yhdessä. Mutta kun joissakin maissa jotkut ovat sellaisia, että ne päättää aivan itse kaikesta. Minä haluaisin muuttaa kaiken semmoiseksi, että kaikesta päätettäisiin yhdessä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet