Kunnanjohtajat ovat yhä useammin somessa – Valtteri Väyrynen meni Tiktokiin ja tekee haastevideoita

2 min 24.1.2023 YLE Uutisluokka

Lähes kaksi kolmesta kunnanjohtajasta toimii työroolissaan sosiaalisessa mediassa. Somessa menestyvät he, joille väline tuntuu luontevalta. Tiktokia käyttää vasta harva kunta, mutta sen osuus kasvaa.

Pirkanmaalaisessa Kuhmoisten pikkukunnassa on pari tuhatta asukasta. Parhaimmillaan saman verran katselukertoja keräävät kunnanjohtaja Valtteri Väyrysen joulukuussa aloittamat haastevideot. Niissä on esimerkiksi letitetty pullaa koulun keittiössä, ajettu maastopyörällä metsässä ja sidottu kukkakimppua paikallisessa kukkakaupassa.

– Olin alkuun sitä mieltä, ettei kunnan tarvitse olla Tiktokissa. Kävin teini-ikäisten lasteni kanssa väittelyn ja hävisin sen. Tajusin, että kyllä minun nyt täytyy ruveta tekemään toimenpiteitä, Väyrynen kertoo.

Kuntavideot eivät yleensä ole kovin katsottuja sosiaalisessa mediassa. Väyrysen vuorovaikutteiset haasteet keräävät nyt enemmän katseluita kuin valtuuston kokousstriimit.

– Striimiä katsoo suorana noin 30 ja jälkeenpäin 200 ihmistä. Näillä Tiktok-videoilla tulee pari tuhatta katselua helposti.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet