Kuulokekuuntelu on kasvanut rajusti – mitä se tekee kuulolle pitkällä aikavälillä?

2 min 11.5.2023 YLE Uutisluokka

Kuulo-ongelmiin kuten tinnitukseen apua hakevat ovat yhä nuorempia. Kun ennen kuulovaurio oli työperäinen, nyt kuulokekuuntelu lisää vapaa-ajalla syntyviä kuulovaurioita kaikenikäisillä.

19-vuotias kokkolalainen Iina Rantala kuuntelee kuulokkeilla musiikkia ja podcasteja joka päivä. Kuulokkeet saattavat olla korvilla useamman tunnin päivässä.

– Kuntosalilla pitää aina olla kuulokkeet korvilla, muuten tuntuu, että treeni menee pilalle. Kun kuuntelee omaa musiikkia, saa motivaatiota ja pääsee flowtilaan, hän sanoo.

Kuuloliitossa on huomattu kasvava ilmiö: kuulokkeilla kuuntelu on lisääntynyt valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikissa ikäluokissa. 

Kuuloliiton toiminnanjohtaja Sanna Kaijasen mukaan merkit viittaavat siihen, että kuulokekuuntelu lisää tulevina vuosina kuulovaivoja ja -vaurioita.

– Vaikka aina ei syntyisi kuulovammaa, kuulo voi alentua jatkuvasta melualtistuksesta. Myös tinnitus eli korvien soiminen on tosi yleinen ongelma tänä päivänä, ja se on lisääntynyt kuulokekuuntelun myötä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet