Lapissa suurimmat tulvat 55 vuoteen – kellarit lainehtivat ja teitä on poikki

2 min 23.5.2023 YLE Uutisluokka

Lapin historialliset tulvat ovat aiheuttaneet vahinkoja useissa rakennuksissa. Pelastuslaitos on suojannut 10–15 rakennusta tulvilta, ja lukuisia kellareita on pumpattu tyhjäksi vedestä. Suomen ympäristökeskuksen mukaan Tornionjoen ja Muonionjoen tulva on suurin 55 vuoteen.

Poikkeuksellisen kova tulva jatkuu edelleen Länsi-Lapissa. Tornionjoen vedenkorkeus on noussut Torniossa ja Ylitorniolla eilisestä noin 30 senttimetriä, ja nousun odotetaan jatkuvan ainakin ensi yöhön saakka. Joen yläjuoksulla Pellossa vedenkorkeus on jo kääntynyt laskuun.

Jos ennusteet toteutuvat, vedenkorkeus nousee Torniossa ja Ylitorniolla samalle tasolle kuin vuoden 1968 suurtulvassa. Näin suuri tulva toistuu keskimäärin kerran sadassa vuodessa, kertoo Suomen ympäristökeskus.

Maanviljelijä Mikko Savikujan tila on saarroksissa. Sinne pääsee tällä hetkellä vain traktorilla, sillä sitä ympäröivät pellot ja tie ovat veden valtaamina.

Savikuja ei ole erityisen harmissaan tulvasta, vaikka se aiheuttaakin hänelle lisätyötä ja peltojen satomääräkin todennäköisesti heikkenee. Hän on kokenut tulvia ennenkin.

– Tämähän on kyllä tuttua, mutta näin kovassa motissa ei ehkä ole oltu koskaan.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet