Legojen suosio taas nousussa

2 min 3.5.2022 YLE Uutisluokka

Legojen myynti on ollut selvässä nousussa korona-aikana. Myös televisiossa pyörivä Lego Masters-kilpailu on nostanut Legot ihmisten huulille.

Legopalikat kehitti tanskalainen puusepän poika 1950-luvun alussa. Niistä tuli nopeasti suosittuja, ja nykyisin legoja valmistava The Lego Group on maailman suurin leluvalmistaja.

Legoja valmistava perheyritys oli pahoissa talousvaikeuksissa 2000-luvun alussa. Yritys lähti kuitenkin uuteen nousuun, kun se teki lisenssisopimuksia elokuvayhtiöiden kanssa. Tämän jälkeen legopaketeissa alkoi esiintyä valkokankaalta tuttuja sankareita, kuten esimerkiksi Star Wars- ja Harry Potter -hahmoja.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Käytämme evästeitä apuna palveluidemme tarjoamisessa. Käyttämällä palveluitamme hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja.
Selvä