Linnan juhlista levisi some-hitti - veteraanien yllätyslaulu liikutti myös presidenttiparin

2 min 9.12.2015 YLE Uutisluokka

Itsenäisyyspäivä tuotti myös tänä vuonna veteraani-idolin. Armas Ilvon Linnan juhlissa vetämä lauluesitys levisi nettivideona some-hitiksi. Viime itsenäisyyspäivänä julkisuuteen nousi veteraani Hannes Hynönen.


Armas Ilvo on 95-vuotias Simon sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja. Hän on esittänyt Veteraanin iltahuudon useita kertoja eri juhlissa. Ilvo korostaa Ylen haastattelussa, ettei hän halua tuoda esiin itseään vaan veteraanien asiaa. Sotaveteraaneilla on Linnan juhlissa yleensäkin keskeinen rooli. He ovat juhlavieraista ensimmäisinä vuorossa kättelemässä presidenttiä, kun vieraat tulevat sisään.

Ilvo oli tiedustellut järjestäjiltä jo etukäteen, voisiko juhlassa laulaa. Vasta presidentti itse antoi hänelle kuitenkin suoraan hyväksynnän. Facebookissa lauluvideota on katsottu yli 750 000 kertaa ja se on kerännyt lähes 39 000 tykkäystä. Viime vuoden juhlissa paljon huomiota sai silloin 101-vuotias sotaveteraani Hannes Hynönen, joka menehtyi tämän vuoden marraskuussa. Hynönen tuli kuuluisaksi etenkin vitsailustaan. Hän sanoi muun muassa muistelevansa julkisuuttaan sitten, ”kun tulee vanhaksi”.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet