Luokkaretkiin ja leirikouluihin kerätään nyt rahaa uusilla keinoilla

2 min 5.10.2022 YLE Uutisluokka

Varainkeruu luokkaretkiä varten on käynnistynyt kouluissa, mutta kustannusten noustua retkirahaa tarvitaan entistä enemmän. Monissa luokissa keksitään uusia ja erilaisia keinoja retkikassan kerryttämiseksi. Myös varainkeruuseen soveltuvien myyntituotteiden määrä lisääntyy jatkuvasti.

Myyntivalikoima on laajentunut kekseistä, sukista, vessapapereista ja makeisista. Niiden lisäksi luokat myyvät yksilöllisempiä kauppatavaroita ja sähköisiä tuotteita, kuten elokuvalippuja.

Säynätsalon päiväkotikoulun kolmosluokalla retkikassaa päätettiin kerätä myymällä mittatilaustyönä tehtyä teetä. Oppilaat saivat itse keksiä teelleen nimen, valita pakkauksen värin ja suunnitella etiketin. 17 oppilaan luokka äänesti nimeksi Tiimiteen, paketin väriksi vaaleanpunaisen ja nyt etikettiä halutaan suunnitella sen mukaisesti.

Oppilaat ja heidän vanhempansa myyvät teetään muun muassa koulun syystapahtumassa. Teepaketin suunnitteluprosessi on lisännyt opettaja Pirjo Holman mielestä luokan yhteisöllisyyttä.

– Se ollut vallan mainio työväline työskennellä kuvataiteen taitojen, mutta myös osallisuuden, pettymyksen siedon ja yrittäjyyden parissa.

Varat luokkaretkiä ja leirikouluja varten täytyy nykyisin kerätä oppilaiden ja huoltajien yhteistyöllä. Yhdenvertaisuuden vuoksi mitään erillisiä maksuja ei vanhemmilta voida enää periä. Lain mukaan perusopetus on maksutonta ja koulun järjestämä leirikoulu, johon luokkaretketkin rinnastetaan, ovat osa sitä.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet