Maaseutu tarvitsee lisää nuoria – Oskari Vuorenmaa, 26, aikoo elää maataloudesta omilla ehdoillaan

2 min 26.10.2023 YLE Uutisluokka

Kotimainen ruuantuotanto tarvitsee lisää nuoria tekijöitä. Kiinnostuneita olisi, mutta alan pitää muuttua. Nuoret tuottajat verkostoituvat, tekevät strategian – ja haluavat myös ehtiä lounaalle kavereiden kanssa.

Tähän mennessä tuottajien määrän vähentyminen on pystytty kompensoimaan kasvattamalla tiloja ja tehostamalla tuotantoa, mutta tilakoon kasvullekin on rajansa.

Tutkimusten mukaan maataloustuottajan urasta haaveilevia nuoria on riittävästi. He eivät kuitenkaan lähde alalle ilman reunaehtoja, eikä maatalouteen vanhahtavasti yhdistetty ympärivuorokautinen raataminen kiinnosta.

Lapualainen Oskari Vuorenmaa pyrkii siihen, että työpäivä pysyy kohtuullisena. 

– Kun järjestää oman kalenterinsa ja tekee työt tehokkaasti, niin kyllä siinä jää aikaa muuhunkin, Vuorenmaa toteaa. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet