Merissä on pian enemmän roskaa kuin kaloja

2 min 9.2.2016 YLE Uutisluokka

Maailman merialueille muodostuneet jätepyörteet kattavat jo 40 prosenttia merten pinta-alasta. Roskaa on pian enemmän kuin kaloja. Roskaamista ei ole saatu kuriin kansainvälisillä sopimuksilla, minkä vuoksi moni clean tech -yritys yrittää ratkoa globaalia ongelmaa omin keinoin.


Maailmassa tuotetaan vuodessa yli 90 miljardia kiloa muovia, josta 10 prosenttia päätyy meriin. Maailman merten jätepyörteet ovat kymmenkertaistuneet joka vuosikymmen aina 1950-luvulta alkaen. Jätepyörteet muodostuvat, kun merivirtojen liikkeet keskittävät kelluvaa muovia ryppäiksi.

Muovijäte valtamerissä on vaaraksi merieläimille ja merten ekosysteemeille, mutta myös ihmisten terveydelle. Kerran mereen jouduttuaan muovi ei häviä. Se jauhautuu mikroskooppisen pieniksi hiukkasiksi ja kulkeutuu ravintoketjun kautta elimistöömme. Muovipartikkeleissa on havaittu jopa miljoonakertaisia ympäristömyrkkypitoisuuksia verrattuna ympäröivään meriveteen. Merten ja jokien läheisyydessä sijaitsevat kaatopaikat ovat yksi suurimmista syistä merten muovittumiseen. Paljon saataisiin aikaan jo sillä, jos rannikkovaltioiden jätehuolto pantaisiin kuntoon.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet