Metsä houkuttelee niitäkin, jotka eivät pysty tarpomaan vaikeakulkuisissa maastoissa

1 min 24.8.2022 YLE Uutisluokka

Metsä- ja luontokohteiden saavutettavuutta parannetaan eri puolilla Suomea, jotta luonnosta voisivat nauttia myös ne, joiden kulkeminen on patikoitsijoita vaikeampaa.

Esteettömyyden merkitys luonto- ja matkailukohteissa korostuu muun muassa sen takia, että väestö ikääntyy. Kulkemisen helpottaminen retkikohteissa palveleekin isoa joukkoa ihmisiä, joiden liikkumista kannot ja kynnykset vaikeuttavat.

Viime vuosina asiaan on herätty monissa matkailukohteissa. Myös metsähallitus parantaa retki- ja luontokohteiden saavutettavuutta rakentamalla niihin yhä enemmän myös esteettömiä reittejä ja palveluita.

Esimerkiksi Limingan kuuluisalla lintukosteikolla myös lintutornille pääsee pyörätuolilla. Uusi luontopolkukin rakennettiin esteettömäksi ja sitä voi kiertää vaikkapa lastenvaunujen kanssa.

– Välillä Metsähallitus jo karsikin näitä "autolla pihaan" -kohteita, mutta nyt on pakko ottaa vähän takaisin päin, kertoo Liminganlahden luontokeskuksen asiakasneuvoja Ismo Lampi.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet