Mikä ihmeen bruttokansantuote?

3 min 4.3.2019 YLE Uutisluokka

Suomen bruttokansantuote oli viime vuoden lopussa kaikkien aikojen huippulukemissa. Videolla selitetään, mistä bruttokansantuotteessa on kyse.


Koko viime vuoden aikana BKT kasvoi 2,2 prosenttia ja lähenee jo 240 miljardia euroa vuodessa Tilastokeskuksen lukujen mukaan. Summa oli viime vuonna sekä volyymiltään että arvoltaan korkeimmillaan kautta aikojen.

Bruttokansantuote kuvaa eri maiden taloudellista tilannetta ja menestystä. BKT ei ole täydellinen luku kuvaamaan kansalaisten hyvinvointia, mutta sen mittaamisen historiassa teollisuusmaiden elintaso on parantunut selvästi.

Bruttokansantuote kehitettiin vasta vajaat sata vuotta sitten, kun sota-ajan jälkeen haluttiin mitata tuotannon kasvua ja elintason nousua.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet