Millenniaalit ovat työmarkkinoilla vanhempiaan koulutetumpia mutta kärsimättömiä

2 min 24.1.2020 YLE Uutisluokka

Nuoret aikuiset haluavat työltään yleensä eri asioita kuin vanhempansa. Nuoret aikuiset ovat koulutetumpia mutta kärsimättömämpiä kuin aikaisemmat sukupolvet. Millenniaalien, eli 80-luvulla tai sen jälkeen syntyneiden, suhdetta työhön on tutkittu uudessa kirjassa ja kyselytutkimuksessa. 


Atte ja Karoliina Mellanen ovat tutkineet milleniaalien suhdetta työelämään ja kirjoittaneet yhdessä kirjan Hyvät, pahat ja milleniaalit – miten meitä tulisi johtaa.

Mellaset ovat kyselytutkimuksessaan selvittäneet nuorten ammattilaisten toiveita työelämästä. Nuoret työntekijät eivät tavoittele yhtä hanakasti esimerkiksi uraa kuin edelliset sukupolvet. He pitävät työyhteisöä, hyvää yhteishenkeä ja kehittymistä tärkeinä asioina.

Kirjan mukaan milleniaalit arvostavat yksilöllistä ja vuorovaikutteista johtamista. Heille työyhteisö ja työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat tärkeämpiä kuin hieno titteli ja kova palkka. 


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet