Monen talous on nyt tiukilla – Miia Parviainen onnistui puolittamaan perheensä ruokamenot

2 min 21.8.2023 YLE Uutisluokka

Monen suomalaisen talous on nyt tiukilla, eikä säästöön välttämättä jää rahaa. Miia Parviainen onnistui puolittamaan perheensä ruokamenot. 

Aiemmin Parviaisen perheellä meni ruokaan kuukaudessa rahaa noin 800 euroa. Korjausliikkeen ensi askel oli, että hän miettisi etukäteen, mitä esimerkiksi ensi viikolla syödään. Parviaisen mukaan he säästivät jo kuukaudessa ruokamenoissa 400 euroa.

– Aloitimme tekemään ihan peruskotiruokaa isompia satseja ja hyödynsimme pakkauskokoja, Parviainen avaa keinojaan

Käynnissä olevan inflaation vuoksi suomalaisten säästäminen on vähentynyt.

– Koko kansantalouden tasolla suomalaisten kulutusmenot ovat kasvaneet käytettävissä olevia tuloja suuremmiksi. Tähän kulutusmenojen kasvuun on vaikuttanut vahvasti inflaatio, sanoo Suomen Pankin ekonomisti Antti Hirvonen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet