Moni on lähtenyt etätöihin Lapin tuntureille

2 min 21.12.2020 YLE Uutisluokka

Koronalla on ollut suuri vaikutus työelämään sekä koulunkäyntiin. Etätyöhön soveltuvien työpisteiden tarve on vuoden aikana kasvanut. Tiukimpien rajoitusten aikaan viime keväänä arviolta jopa puolet suomalaisista työikäisistä oli etätöissä.

Etätyöpisteiden vuokraus on Lapissa kasvava toimiala. Ainakin Ylläksellä ja Levillä on avattu koronapandemian aikana vuokrattavia etätyöpisteitä, vastaavia suunnitellaan myös muualle pohjoiseen.

Työn luonteen muuttuminen on vapauttanut ihmiset liikkumaan ja tekemään valintoja enemmän vapaa-aika edellä. Näin arvioi tutkijatohtori Olga Hannonen Itä-Suomen yliopistosta.

Hannonen uskoo etätyön tuovan myös uusia mahdollisuuksia maaseudulle. Kaupungeissa asuvat ihmiset voivat viettää pidempiä aikoja pienemmillä paikkakunnilla.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet