Moni pätevä työnhakija vähättelee taitojaan, minkä vuoksi työ voi jäädä saamatta

2 min 24.2.2023 YLE Uutisluokka

Menossa on kiivain kesätöiden hakuaika, joten kysyimme työnhakijoiden rehellisyydestä erilaisilta työnantajilta. Suomessa rekrytoitavat ovat rehtiä porukkaa, mutta osa heistä sortuu omien taitojensa vähättelyyn.

Aika ajoin paljastuu valeammattilaisia, jotka työskentelevät koulutusta vaativissa tehtävissä ilman pätevyyttä. Kysyimme työnantajilta, ovatko ne törmänneet epärehellisyyteen työnhaussa. Vastausten perusteella valehtelua tai omien taitojen liioittelua ei juurikaan esiinny, vaan Suomessa työnhakijat sortuvat ennemminkin oman osaamisensa vähättelyyn.

Vaasan yliopiston henkilöstöjohtamisen yliopistonlehtori Susanna Kultalahti tunnistaa ilmiön. Hänen mukaansa monella vieras kieli tulisi selkärangasta, mutta sitä ei vain uskalleta käyttää.

Rinta-Joupin Autoliike rekrytoi vuodessa yli sata työntekijää ja hoitaa hakuprosessit lähes kokonaan itse. Henkilöstöjohtaja Eeva Puska korostaa työhaastattelun asiallista rentoutta.

– Silloinhan haastateltava on myös mahdollisimman oma itsensä. Kumpikaan osapuoli ei esitä mitään, vaan tilanne olisi mahdollisimman luonnollinen, Puska sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet