Murhatun hondurasilaisaktivistin tytär vierailee Suomessa – valtion kehitysrahastoa vaaditaan vastuuseen

29.4.2016 YLE Uutisluokka

Suomessa vierailevat hondurasilaiset alkuperäiskansan edustajat vaativat, että Suomen rahoittaman vesivoimalan rakennustyöt lopetetaan. Heidän mukaansa hanke on aiheuttanut vain ongelmia paikallisille asukkaille. Hondurasilainen intiaanijohtaja ja ympäristöaktivisti Berta Cáceres murhattiin maaliskuussa. Yksi Suomessa vierailevista lencoista on Cáceresin tytär.

– Järjestöllä oli jo Bertan aikaan vakaa ajatus, että he eivät saa ääntään kuulumaan Hondurasista tai se ääni vääristyy matkan varrella. He halusivat tulla tänne henkilökohtaisesti vetoamaan Hollannin ja Suomen kansalaisiin, jotta projekti loppuu, vierailua järjestävä Meri Mononen-Matias kertoo.

 

Suomalainen kehitysrahoittaja Finnfund tukee viidellä miljoonalla eurolla vesivoimalan rakentamista Hondurasissa. Aqua Zarcan vesivoimalan pitäisi valmistuttuaan tuottaa sähköä noin puolelle miljoonalle ihmiselle vuodessa.

 

Hondurasin kansanliike- ja alkuperäiskansajärjestöjen kansalaisneuvoston (COPINH) lenca-järjestön edustajat vastustavat patohanketta maan luoteisosassa. Helsingissä vierailevat lencat pelkäävät maidensa jäävän patohankkeeseen suunnitellun vesialueen alle.

 

Finnfund katsoo, että rakentamisalue ei ole alkuperäiskansojen aluetta. Tarvittava maa-alue on ostettu yksityisiltä omistajilta. Yhtiö tiedotti maaliskuussa lopettavansa rahoituksen Hondurasin heikon turvallisuustilanteen ja väkivallantekojen takia. 

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet