Nuoret ja vanhukset kokevat eniten yksinäisyyttä

1 min 23.11.2016 YLE Uutisluokka

Joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä joskus ja joka kymmenes, eli puoli miljoonaa meistä, usein. Eniten yksinäisyyttä koetaan nuoruudessa ja vanhana.


Raha-automaattiyhdistyksen viime vuonna teettämä tutkimus osoitti, että kaikkein yksinäisimpiä ovat 18–24-vuotiaat suomalaiset. Uusimmissa tutkimuksissa on havaittu lasten yksinäisyyden muuttuneen syrjään vetäytymisestä itsetuhoisuudeksi, vakavaksi masentuneisuudeksi ja ahdistuneisuudeksi.

Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta Suomen Punaisen Ristin Ystävätoiminnasta nostaa esiin yksinäisyyden näkymättömyyden.

– Se voi koskettaa ketä tahansa meistä, kaiken ikäisiä ja kaikissa elämäntilanteissa olevia. Yksinäiset kokevat usein itsensä näkymättömiksi, eivätkä tule kohdatuksi. Kukaan ei huomaa heitä, kertoo Alaranta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet