Nuoret näpistelevät aiempaa vähemmän

2 min 22.10.2015 YLE Uutisluokka

Lapset ja nuoret näpistelevät kaupoista selvästi aiempaa vähemmän. Poliisin tilastojen mukaan nuorten näpistelyt ovat viiden viime vuoden ajan laskeneet tasaiseen tahtiin. Näpistelyn seuraamukset voivat olla lapselle tai nuorelle kova paikka.


Pienen tavaran varastamisesta puhutaan näpistelynä. Kyse voi olla vaikka makeisten tai meikkien varastamisesta. Rikoslain mukaan näpistys on varkaus, joka on varastetun omaisuuden arvon tai muiden rikokseen liittyvien seikkojen vuoksi vähäinen. Näpistyksestä tuomitaan sakko niin sanotussa rangaistusmääräysmenettelyssä, eikä oikeudenkäyntiä tarvita. Esimerkiksi auton luvaton vieminen on varkaus eikä näpistys. 


Rikosoikeudellinen vastuu tarkoittaa, että henkilö voidaan asettaa syytteeseen ja tuomita rikoksesta. Vastuu alkaa 15-vuotiaana. Myös nuorempi tekijä on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot, esimerkiksi näpistyksen. Tyypillisesti kauppa ilmoittaa varkauden poliisille, joka selvittää lastensuojelun ja lapsen vanhempien kanssa lapsen tilannetta. 1517-vuotias rikoksentekijä saa lievemmän rangaistuksen kuin täysi-ikäinen, ja oikeus voi harkintansa perusteella jättää myös tuomitsematta tekijän. Alle 18-vuotiaalle voidaan tuomita joissain tapauksissa nuorisorangaistus, jonka aikana hän on valvonnassa ja osallistuu esimerkiksi ohjaukseen ja palkattomaan työntekoon.


Nuorten rikollisuuteen on Suomessa perehtynyt esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkija Venla Salmi. Hänen mukaansa nuorten osuus on suuri etenkin rikoksissa, jotka liittyvät vapaa-ajanviettoon, alkoholiin ja ikärajoja koskeviin säännöksiin. Tämä koskee poliisin tietoon tulleita rikoksia. Nuorten kyselyissä yleisiksi rikoksiksi nousevat myymälävarkaudet ja koulusta varastaminen, seiniin piirtelyn tapaiset vahingonteot, lievä väkivalta ja esimerkiksi ilman ajokorttia ajaminen. Aikuisena miehet tekevät rikoksia naisia enemmän, mutta 15-16-vuotiaat tytöt ja pojat tekevät lieviä varkauksia ja vahingontekoja keskenään lähes yhtä paljon. Nuorten rikollisuuden määrä ei ole heilahdellut suuresti viime vuosina. Esimerkiksi kannabista kokeilevat poliisin mukaan kuitenkin yhä nuoremmat (ks. linkki).

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet