Nuoret osallistuivat valtuustosimulaattoriin ja pääsivät kokeilemaan kuntapäätöksentekoa

1 min 18.11.2022 YLE Uutisluokka

Hollolan nuorisovaltuuston tänä syksynä käynnistämä valtuustosimulaattori jakaa nuorille tietoa kunnan toiminnasta. Kun kunnan toiminnasta tiedetään enemmän, sen toivotaan kannustavan nuoria osallistumaan myös kunnan päätöksentekoon. 

– Nuoret eivät ylipäätään oikein tiedä, mitä täällä kunnissa tapahtuu. Valtuustotoimintakin on jäänyt aika kaukaiseksi. Se ei ole lähellä nuoria tai kuntalaisia. Haluamme, että nuorten ääni kuuluu, sanoo Hollolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Henna Hyytiä.

Hyytiä toteaa, että yleensä koulun kautta opitaan vaikuttamisesta, mutta hänen kohdalla se ei ollut opetussuunnitelmassa alakoulussa, eikä yläkoulussa.

– Ei siellä ihan hirveästi kunnan vaikuttamisesta puhuttu. Sitä varten me olemme täällä, että saamme nuorten äänen kuuluviin, Hyytiä perustelee nuorisovaltuuston toimintaa.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet