Nuorten alkoholinkäyttö vähenee, mutta ylipaino lisääntyy

2 min 18.9.2017 YLE Uutisluokka

Suomalaiset nuoret juovat ja tupakoivat aiempaa vähemmän, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyssä. Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa myös yksinäisyyttä ja syrjivää kiusaamista. Niistä kärsivät erityisesti nuoret, joilla on jollakin tapaa erilainen tausta tai elämäntilanne.


THL:n toteuttaman kyselyn mukaan yli 60 prosenttia 8.- ja 9.-luokkalaisista ei käytä alkoholia. Lukiolaisista raittiita on 35 prosenttia ja ammattiin opiskelevista 26 prosenttia. Lisäksi alkoholia käyttävien nuorten humalahakuinen juominen on vähentynyt.

Nuorten ylipaino näyttää hieman lisääntyneen. Kyselyn mukaan joka neljäs ammattiin opiskeleva on ylipainoinen. Lukiolaisista ylipainoisia on joka viides.

Lisäksi nuuskan käyttö on lisääntynyt, vaikka tupakointi on vähentynyt. Nuuskaa käyttävät varsinkin ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat pojat.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet