Nuorten harrastuksissa näkyy muutos, jonka taustalla tuntuvat koulumaailman paineet

1 min 29.8.2022 YLE Uutisluokka

Monet nuorten kanssa pitkään työskennelleet ovat havainneet muutosta nuorten harrastamisessa, sillä koulu vie nuorten voimia entistä enemmän. Hyvä harrastus tuo kuitenkin parhaimmillaan paljon hyvää nuoren elämään.

Pitkään nuorten kanssa työskennelleet ovat huomanneet, että koulu syö yhä enemmän nuorten voimia ja tämä näkyy myös harrastamisessa. Mitään yhtä totuutta asiassa ei ole, mutta koulun vaativuus nousee vastauksissa esiin.

– Se stressaa, että mihin pääsee jatko-opintoihin ja keskiarvo muutenkin. Tai jos jotain ei osaa tai tulee poissaoloja, niin se alkaa pelottaa, että jää kärryiltä pois, sanoo Tampereen Lielahden koulun yhdeksäsluokkalainen Elli Multanen.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet