Nuorten opioidien ongelmakäyttö on lisääntynyt

2 min 10.3.2020 YLE Uutisluokka

Opioidien eli voimakkaiden kipua poistavien aineiden ongelmakäyttäjiä on Suomessa jo kymmeniätuhansia. Duodecim-lääkärilehden mukaan määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. 

  
Osan opioidien käytön kasvusta arvioidaan johtuvan siitä, että amfetamiinin käyttäjät, jotka eivät ole päässeet hoitoon siirtyvät käyttämään opioideja. Opioidien kauppanimiä ovat esimerkiksi Subutex, Panacod, Tramadol ja Metadon.

– Huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, THL:n tutkimusprofessori Hannu Alho.

Eniten opioidien ongelmakäyttö on kasvanut eniten 25–34 vuotiailla, mutta Alhon mukaan kuntien pitää alkaa nyt tosissaan tarjoamaan hoitoa ja ennaltaehkäisyä myös nuoremmille ja lapsille, koska 15–24-vuotiaiden ongelmakäytön kasvu on hänestä erityisen huolestuttavaa.


Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet