Nuorten syrjäytymistä ehkäisevä Icehearts laajentaa toimintaansa

2 min 2.2.2023 YLE Uutisluokka

Ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tekevä Icehearts-yhdistys luottaa pitkäkestoiseen työhön nuorten syrjäytymisuhan torjunnassa. Järjestö hakee parhaillaan Riihimäellä aloitettavaan nuorisotoimintaan työntekijää.

Icehearts on julkisin ja lahjoitusvaroin toimiva järjestö, jonka toimintaan kuuluu esimerkiksi joukkueurheilu. Käytännössä järjestö siis toteuttaa nuorille ja lapsille urheilullista tekemistä iltapäivien ajaksi.

Samalla urheilujoukkuetta valmentava työntekijä pitää yhteyttä nuorten perheisiin ja tukee esimerkiksi koulunkäyntiä. Riihimäellä tarkoitus on perustaa pojille tarkoitettu joukkue. Lajia ei vielä ole päätetty. Iceheartsin mallin mukaisesti joukkueet ovat kasassa 12 vuoden ajan.

Lahtelainen 19-vuotias Seemi Heikkinen tuli Iceheartsiin kymmenisen vuotta sitten.

– Olin vähän semmoinen erityisapua tarvitseva kaveri. Joukkueen sen hetkinen vetäjä kysyi, että olisinko kiinnostunut tällaisesta, jossa oli vapaa-ajan toimintaa ja pääsi pelaamaan salibandyä.

Aluksi hän mietti, oliko touhusta mitään hyötyä.

– Huomasin kuitenkin, että sain yhteisöstä ja porukasta tukea koulunkäyntiinkin, joka alkoi kulkea paremmin, Heikkinen kertoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet