Viime vuoden alussa voimaan tulleen lain mukaan seksuaalissävytteisen viestin kuten peniskuvan lähettäjä voi syyllistyä rikokseen. Nyt teosta on jaettu ensimmäistä kertaa tuomioita.
Kaksi miestä on tuomiottu seksuaalisesta ahdistelusta, koska he lähettivät uhreille seksuaalissävytteisiä kuvia itsestään. Rangaistuksena heille tuomittiin maksettavaksi 20 päiväsakkoa. Maksettavaa toiselle tekijälle hänen tulojensa perusteella tuli noin 400 euroa.
Seksuaalirikoslaki muuttui suostumusperusteiseksi vuoden 2023 vaihteessa. Jos kaikki osapuolet eivät ole vapaaehtoisesti mukana seksuaalisessa teossa, kyse voi olla rikoksesta.
Uuden lain mukaan myös seksuaalissävytteisen kuvan, videon tai viestin lähettäjä voi syyllistyä seksuaalirikokseen, jos tällä ei ole teolleen vastaanottajan selkeästi ilmaistua lupaa.
Jos siis vastaanottaa yllättäen ja pyytämättä dickpicin eli kuvan peniksestä, on saattanut joutunut seksuaalisen ahdistelun uhriksi. Laki koskee yhtä lailla kaikkia sukupuolia ja muutakin seksuaalisesti latautunutta materiaalia kuten seksiakteista, vaginasta tai joissain tapauksissa myös rinnoista lähetettyjä kuvia.