Onko Eurooppa venäläisen öljyn vanki?

6 min 3.5.2022 YLE Uutisluokka

Euroopan unionin paine venäläisen öljyn kieltämiseksi kasvaa. Päätös tuontikiellosta on kuitenkin vaikea, koska se nostaisi entisestään jo korkeita polttoaineiden hintoja.

Yle Recin videolla selvitetään, miten on syntynyt tilanne jossa EU-maiden on hankala pyristellä irti Venäjän tuontiöljystä, ja miten öljykriiseistä on selvitty aiemmin.

Venäjä saa öljykaupalla edelleen merkittävän rahavirran EU-alueelta. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua, sillä vaatimukset pakotteista myös Venäjän öljyntuonnille ovat kasvaneet. EU onnistui päättämään pakotteista venäläiselle kivihiilelle, jonka tuonti päättyy elokuun loppuun mennessä.

Saksa ja Unkari ovat toistaiseksi olleet öljypakotteita vastaan. Suomelle Venäjän öljyntuonnin päättyminen ei olisi ylitsepääsemätön ongelma, koska polttoaineyhtiö Neste on jo siirtänyt öljyhankintojaan tehtäväksi muualta.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet