Opinto-ohjaajilla on aiempaa vähemmän aikaa – kiire ei saisi näkyä oppilaille

5 min 21.11.2022 YLE Uutisluokka

Opinto-ohjaajilla on aiempaa vähemmän aikaa yksittäisille oppilaille. Syynä ovat muun muassa toisen asteen opetukseen viime vuosina tehdyt uudistukset.

Alueelliset ja koulukohtaiset erot ovat kuitenkin suuria.

– Opothan on aika ehtiväisiä, että päivän aikana ehtii sen minkä ehtii. Opon työthän ovat hyvin moninaisia. Itselle on tärkeää se, että siinä ohjaustilanteessa se kiire ei välity opiskelijalle, että siinä sitten kaikilla olisi oikeus tulla kuulluksi ja kohdatuksi, summaa Kokkolassa lukioissa työskentelevä opinto-ohjaaja Tiina Oikari. 

Myös opinto-ohjaajan työn painopiste näyttää muuttuneen, sanoo Suomen opinto-ohjaajat ry:n puheenjohtaja Paula Lindqvist.

Opinto-ohjaukselta kaivataan kuitenkin yksilöllisyyttä ja eväitä elämään.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet