Opiskelijaporukan perustama yritys haastaa parkkimarkkinat ja toimii kuin Airbnb

2 min 9.10.2023 YLE Uutisluokka

Jyväskyläläisyritys Sharewayn kautta voi vertaisvuokrata parkkipaikkoja kaikkialla Suomessa. Palveluliiketoiminnan ammattilainen näkee vertaisvuokraukselle hyvän tulevaisuuden.

Jyväskylän kaupunki teki muutama vuosi sitten tutkimuksen, jossa se selvitti yksityisten pysäköintipaikkojen käyttöastetta. Tulos oli, että potentiaalia riittää, mutta käytön määrä ei sitä kohtaa.

Siitä alkoi Sharewayn tarina.

– Saatiin idea, että kuka tahansa voisi jakaa omaa parkkipaikkaansa muille pientä maksua vastaan, kertoo Akseli Jaara, joka on yksi Sharewayn yrittäjistä.

Vertaisvuokraaminen rikkoo vanhoja standardeja

Sharewayn toiminnassa kyse on vertaisvuokraamisesta, samalla periaatteella toimii esimerkiksi maailmanlaajuisesti majoitusta välittävä Airbnb. Käytännössä kyse on alustoista, jotka saattavat yhteen kysynnän ja tarjonnan.

Sharewayn ja Airbnb:n kaltaisia alustoja on tarjolla myös esimerkiksi autojen, veneiden tai vapaa-ajan varusteiden vertaisvuokraamiseen.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun palveluliiketoiminnan lehtori Janne-Valtteri Nisula näkee Sharewayn kaltaisen yrityksen haastavan muita alan toimijoita uudella tavalla.

– Tulee kilpailua suunnasta, josta aiemmin sitä ei olla ehkä osattu odottaa. Sitä ei kontrolloi joku yksittäinen taho, eikä siihen ole investoitu mittavia määriä rahaa, Nisula sanoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet