Paloissa syntyy yhä enemmän myrkkykaasuja, jotka kasvattavat palomiesten syöpäriskiä

2 min 21.10.2019 YLE Uutisluokka

Uudet talot sisältävät entistä enemmän muovia, ja niistä syntyy vaarallisia kaasuja. Palomiehillä on jo nyt kaksinkertainen riski muuhun väestöön verrattuna sairastua esimerkiksi eturauhassyöpään. Tulevaisuudessa riski voi vain kasvaa.


Vaikka työtä pelastajien terveys- ja turvallisuusriskien vähentämiseksi on tehty viime vuosina paljon, uusia tulee koko ajan.

- Kotitalouksissa muovin määrä rakennus- ja sisustusmateriaalina on lisääntynyt. Lisäksi kodin elektroniikan ja kodinkoneiden määrä on myös lisääntynyt. Palaessaan nämä muodostavat palomiehen työympäristöön erittäin haitallisia kemiallisia yhdisteitä, sanoo Pelastusopiston tutkija Juha Laitinen.

Pohjoismaisen tutkimuksen avulla tiedetään, mitkä syövät uhkaavat suomalaisia pelastajia.

- Palomiehillä on vähintään kaksinkertainen eturauhassyövän, keuhkojen adenokarsinooman ja asbestin aiheuttaman keuhkopussien syövän ilmaantuvuus verrattuna muuhun väestöön, Laitinen kertoo.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet