Pariisin saasteluvut ovat huipussaan YK:n ilmastokokouksen alla

2 min 4.11.2015 YLE Uutisluokka

YK:n ilmastokokoukseen valmistautuva Pariisi on kärsinyt viime päivinä pahasta saastepiikistä. Pienhiukkaspitoisuudet ovat olleet niin korkeita, että ihmisiä on kehotettu pysymään sisällä ja liikenteen nopeusrajoituksia on laskettu. 


Pariisin saastetilanne on ollut vakava jo ennen tätä syksyä. Ranskalainen uutiskanava France 24 kertoi viime maaliskuussa, että ilmansaasteita mittaavan sovelluksen mukaan Pariisi oli uutisointiviikolla hetken ajan maailman saastunein kaupunki. Se ohitti sovelluksen mukaan ilmansaasteissa jopa Kiinan Pekingin ja Intian Delhin.

Pariisissa on rajoitettu autoilua kovemminkin ottein kuin nyt. Pormestaria onkin tällä kertaa syytetty pehmeästä reagoinnista. Kaupungissa on aiemmin esimerkiksi kielletty vuoroin parillisia ja vuoroin parittomia rekisterikilpiä käyttävien autojen liikennöinti. Lokakuussa Pariisiin määrätty autoton päivä oli Guardianin mukaan saasteiden vähentämisen kannalta rohkaiseva esimerkki. Typpidioksidin määrä laski paikoin jopa 40 prosenttia. Myös melu väheni huomattavasti.

Saastuttavia pienhiukkasia syntyy liikenteestä, lämmityksestä ja raskaasta teollisuudesta. Ihmisen elimistössä ne aiheuttavat esimerkiksi astmaa, syöpää ja sydänsairauksia. YK:n ilmastokokouksessa on tarkoitus neuvotella kansainvälinen ilmastosopimus, joka hillitsisi ilmastonmuutosta ja suitsisi saasteista aiheutuvia terveyshaittoja. Kokous alkaa marraskuun lopussa, ja osallistuvia maita on 195. Kiinan neuvotteluhalukkuudella on kokouksessa ratkaiseva merkitys.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet